HISTORIA




Vuonna 1952 perustettiin yritys nimeltä Porin Laatuleipä Ky Laihinen. Yrityksen perustajana toimi Klaus Laihinen.

Yrityksen ensimmäisten viikkojen ajan toimittiin yleisleipomona, mutta jo näin varhaisessa vaiheessa Klaus Laihinen oivalsi erikoistumisen edut. Tämän oivalluksen myötä erikoistuttiin valmistamaan vain ja ainoastaan erilaisia pikkuleipiä ja piparkakkuja. Tämänkaltainen erikoistuminen oli uraauurtavaa omalla toimialallaan tuona aikakautena.

Yrityksen alkuaikoina koneita ei ollut lainkaan. Paistaminen tapahtui puu-uunissa, joka lämmitettiin edellisenä iltana, jotta hiillos olisi aamulla valmis. Taikina valmistettiin alusta loppuun asti käsivoimin.



Vuonna 1954 Porin Laatuleipä muutti toimitilansa Porin Karamellitehtaan entisiin tiloihin. Samalla yrityksen toiminta sai avukseen koneita, joilla kapasiteettia saatiin lisättyä. Seuraavaksi yritys muutti Poriin Kielokadulle. Konekantaa ja ja myyntiedustajia hankittiin lisää. Yrityksen toiminta laajeni maankattavaksi.


Vuonna 1972 valmistui uusi leipomorakennus Ulvilaan. Työntekijöiden määrä kasvoi n. 50 henkilöön. Myynti oli maankattavaa ja myyntiedustajia toimi ympäri Suomen.


Vuonna 1981 Ulvilan toimitilat myytiin.


Vuonna 1982 Yrityksen johtoon astui Kalevi Laihinen. Yritys sijaitsi edelleen Ulvilassa, Friitalan teollisuusalueella.


Vuonna 1996 toiminta siirrettiin takaisin Poriin, Sirkustorille, jossa toiminta jatkuu edelleen.
Yrityksen johdossa toimivat Kai ja Kristian Laihinen kolmannen sukupolven yrittäjinä

.